Huvilakirpputori

11-02-24 12:37
Nuorenparin leikkisä puutalokoti Turussa on sisustettu raikkain värein ja vanhoin rakkain tavaroin. Kuluneet pinnat ja sieltä täältä haalitut huonekalut synnyttävät rennon ja kodikkaan tunnelman. Koti sijaitsee vanhassa keltaisessa puutalossa vehreällä alueella suurten lehtipuiden katveessa.

Miian ja Aken pihasta on kaupungin keskustaan vain muutaman kilometrin matka, mutta tunnelma Puistomäen vanhalla puutaloalueella on miellyttävän kylämäinen omenapuineen ja hiekkateineen.

Asunnossa on alun perin ollut vain huone ja keittiö, mutta edelliset asukkaat olivat remontoineet myös kellarikerroksen asuinkäyttöön. Nyt kaksiossa on tilaa 62 neliötä kahdessa kerroksessa.

Miia ja Ake jatkoivat jo valmistunutta remonttia viimeistelemällä pintoja paremmin omaa makuaan vastaaviksi. Pintaremontin lisäksi keittiötä muutettiin uusimalla yläkaapit, vaihtamalla alakaappien ovet ja vetimet sekä työtasot.

Koko remontti keittiötä myöten toteutettiin omin voimin ja ystävien avustuksella. Ake nikkaroi asuntoon säilytystilaa sekä huonekaluja ja Miia puolestaan heilui maalitelan varressa.
Suloinen sekatyyli
Eteisen vanha lautalattia, olohuoneen kaunis erkkeri-ikkuna sekä persoonallinen takka toimivat innoittajina rennosti uutta ja vanhaa yhdistävälle sisustukselle.
Suurin osa asunnon huonekaluista on ostettu kirpputoreilta tai haalittu sukulaisten varastoista. Myös itse tehty on arvossaan. Ake on nikkaroinut eteiseen penkin, joka toimii myös säilytystilana, sekä sängyn. Miia on paitsi kunnostanut vanhat huonekalut, myös suunnitellut ja ommellut suuren osan kodin tekstiileistä.
– Halusimme yhdistellä sisustuksessa kepeää huvilatyyliä, viime vuosisadan alun arvokkaita perinteitä sekä boheemia kirpputorityyliä. Kotona pitää olla kaunista ja viihtyisää, muttei liian tiukkapipoista. Liiasta harmoniasta on pyritty pois yhdistelemällä ennakkoluulottomasti erilaisia kuvioita ja sävyjä sekä erityylisiä huonekaluja, Miia kertoo.
Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Talo&Kodissa 7-8/2009.