close
loading

Ikea-kilpailu ratkesi

10-10-28 07:42
Kodit |
close
loading

Talo&Koti-lehden ja Ikean yhteistyössä toteuttaman kilpailun voitti Järvisen viisihenkinen perhe Espoosta. Uudistetusta ruokailutilasta tuli perheen yhteinen paikka, jonka sisustuksessa on otettu huomioon sekä lasten että vanhempien toiveet ja tarpeet.

Talo&Kodin nettisivuilla äänestettiin Järviset ruokailutilakilpailun voittajiksi kymmenen finalistin joukosta. Voi sitä riemua, kun Ikean sisustussuunnittelijan Teija Kinnusen ideoima ja Ikean iskuryhmän toteuttama sisustus valmistui! Muutos Katja-äidin lähettämän ennen-kuvan ja nykyisen sisustuksen välillä onkin melkoinen! Palkintoon kuului sisustussuunnitelma sekä 1 500 euron arvosta Ikea-tuotteita.

Kilpailuun osallistuessaan perhe oli ehtinyt asua kaksi vuotta kerrostalossa Espoossa, ja ruokailutilan sisustus oli jäänyt pelkkään pöytäryhmään.

”Iso tila on tietysti ihana, mutta se on myös pulmamme ydin. Elämää nähnyt ruokailuryhmämme ei pelkästään riitä kalustukseksi. Kaipaisimme kovasti apua oikeiden värien, huonekalujen ja tekstiilien valintaan”, Katja kirjoitti kilpailuun osallistuessaan.


Mittatilaustyötä lapsiperheelle

Ensivisiitillään Järvisillä Teija esitteli eri tyylivaihtoehtoja, joista Katja ja Jaku valitsivat modernin skandinaavisen. Ruokailutilan uusi sisustus koostuu isosta valkoisesta ruokapöydästä, hiekanvärisellä kankaalla verhoilluista ruokailutuoleista sekä elementeistä kootusta säilytyskalusteesta. Yleisvaloa antaa kaksi kattovalaisinta.

– Suunnittelussa lähdin siitä, mitä tilassa tehdään. Järvisillä pöydän ääressä viihdytään muulloinkin kuin ruoka-aikaan. Halusin kivan ja toimivan sisustuksen, joka on lasten kannalta turvallinen, Teija keroo.

Raikkaan turkoosin seinävärin Teija nappasi Katjan olohuoneeseen ompelemista sohvatyynyistä. Seinä sai lisää ryhtiä ja rytmiä, kun siihen maalattiin metrin levyinen kaistale liitutaulumaalilla.

– Vaikka ruokailutilan neliöt vähenivät väliseinän rakentamisen myötä ja huonekaluja on tullut reilusti lisää, meillä näyttää nyt avarammalta kuin ennen, pariskunta iloitsee.

 

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Talo&Kodissa 11/2009.

 

kommenttia

 

Kirjoita kommentti

Otsikko:
Nimi:
   
 

close
loading

Talo&Koti 5/2012

 

Äänestä!

 

Mikä on mielestäsi kiinnostavin sisustustrendi juuri nyt?

Luonto versoo sisään
Merelliset sininen ja valkoinen
Koti klassiseen huvilatyyliin
Leikkisästi värikäs modernismi
 
 
 


Sisustusmatkalla meillä ja muualla

close
loading

close
loading

close
loading

 
 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet