Suloinen siirtolapuutarhamökki on kaupunkilaisen kesäkoti

12-06-14 13:38
Pieni kesäkoti siirtolapuutarhoineen on autottoman ihmisen paratiisi, josta keskustaan pääsee varttitunnissa. Onnellinen emäntä ei enää suostuisi asumaan kesiä kivikaupungissa.

Ihanampaa sisäänkäyntiä on vaikea kuvitella. Kesän ajan posti jaetaan kukilla koristeltuun laatikkoon. Punainen portti johdattaa vehreään puutarhaan, jota ympäröivät kukkivat syreenipensaat. Aika on pysähtynyt ja tunnelma on kuin idyllisestä maalaismökistä pellon laidalla, kaukana kaupungin kiireestä. Kun kääntää pään, voi kuitenkin nähdä oranssin metron painavan vauhdilla kohti Helsingin keskustaa.

Siirtolapuutarhaparatiisissa ei kaivata autoja eikä asfaltoituja paikoitusalueita. Kesän paras kulkupeli mahtuu parkkiin villiintyneen kukkapenkin viereen eikä lukkoakaan tarvitse laittaa kiinni. Punotussa korissa kulkevat niin kukkakimput kuin ruokaostoksetkin.

Keltainen mökki melkein uppoaa syyrenin, kärhön, särkyneidensydämien ja kurjenmiekkojen sekaan. Jasmikkeen takana lymyilevän kesäpaviljongin kehikko löytyi rautakaupasta, ja terassin on Nooran isä rakentanut kyllästetystä laudasta.

Keittiön ikkunan ulkopuolella kukkivat pelargonit ja siniset lumihiutaleet. Kesäkodissa ristikkojen lohkeilleet kittaukset eivät ole katastrofi.

Pientä mökkiä kaunistavat valkoinen maali ja suloiset pastellinsävyt. Huonekalut on saatu kavereilta ja ex-poikaystävän mummolta tai löydetty kirpputoreilta. Ystäviensä avustuksella Noora on maalannut niille uuden elämän. Isoista hankinnoista vain sänky on ostettu uutena.
Kesämökin romanttisen hempeä tyyli syntyy pastellinsävyistä ja kukkakuoseista. Oleellista on myös olemisen pienimuotoisuus: avonaisen oven takana on kylpyhuone, peilistä näkyy makuusalonki ja kameran takaa avautuu ruokasali keittiöineen. Sisustuksen viimeistelee muutama jännittävä esine kuten hyllyn päällä komeileva petrolilämmitin, joka löytyi kirpputorilta.

Ex–poikaystävän mummolasta haettu sohva sai mökillä ylleen uuden maalikerroksen. Ystävän vanha kaappi ruutuverhoineen näyttää siltä kuin se olisi aina ollut osa mökin sisustusta.

Keittiön turkoosi sointuu raikkaasti olohuoneen pastellisävyihin. Avohyllyt ja kangas kaapinovena ovat osa romanttista mummonmökin tyyliä. Jääkaapin ovessa ruuanlaittoseuraa tarjoavat Frida Kahlo, Neitsyt Maria, Jeesus, Petty Page, Elizabeth Taylor, Jayne Mansfield ja Aundry Hepburn.

Mitro on tullut auttamaan Nooraa tarjottavien kanssa, mutta Käry–kissa vaatii ruokaa ensimmäisenä. Keittiön tuolit ja pöydän Noora osti kierrätyskeskuksesta ja maalasi ne mökin tyyliin sopiviksi. Maali saa eriparisetkin kalusteet sulautumaan yhdeksi kalustoksi.

Aurinkoisena kesäpäivänä ei ole vaikea uskoa, miksi keltaisessa kesäkodissa viihtyvät niin Noora kuin ystävätkin. Kun pieneen mökkiin mahtuu vain muutama vieras, kesäkoti laajenee pihalle rakennettuun paviljonkiin. Pihalta raikaa lasten ääni, ja pian terassi onkin täynnä ihmisiä. Kohta vietetään herkkukutsuja, jotka ovat varsinkin lasten mieleen.
Kuvausjärjestelyt ja teksti: Anna Pirkola // Kuvat: Juho Huttunen