Valoisa koti Somerolla

11-03-02 10:36
Kodit |

Somerolaisperheen koti voitti Talo&Kodin Vuoden Talo 2010 -kilpailun lukijaäänestyksen.

somero1

Talo on uusi ja moderni mutta kuitenkin pohjimmiltaan perinteinen. Kaikki yksityiskohdat on mietitty loppuun asti. Monet perityt aarteet ja isännän tekemät huonekalut tekevät kodin sisustuksesta ainutlaatuisen. Väriskaala on beige-luonnonvalkoinen maustettuna ripauksella sinistä.

somero2

– Kotimme on rakennettu olemassa olleiden tavaroiden ympärille. En antaisi yhtäkään perimääni huonekalua pois, vaikken kaupasta samanlaista ostaisikaan, perheen äiti kertoo.

somero3


Energiapihiä asumista

 

Talo valmistui vuonna 2004. Vaikka silloin ei vielä puhuttu hiilijalanjäljistä, kodista tehtiin energiapihi.

– Talossa on tavallista paksummat seinät ja lisäeristeitä varsinkin katossa. Olohuoneen takka on varaava, ja sen hormi kulkee yläkerrassa pylväänä kylpyhuoneen läpi ja lämmittää samalla sitä. Olohuoneessa on myös ilmalämpöpumppu. Isot eteläikkunatkin lämmittävät paljon, perheen äiti iloitsee.

Lisäksi kaikissa valaisimissa on energiansäästölamput ja pyykkikone pyörii ajastimella yösähköaikaan.

somero4

Perheen seuraava rakennusprojekti on pihaan tuleva uima-allas. Se lämpiäisi kokonaan aurinkoenergialla.

somero5

 

 

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Talo&Kodissa 11/2010.

Atso Mikkola Toimittaja

Martti Järvi Valokuvaaja

 

kommenttia

 

Kirjoita kommentti

Otsikko:
Nimi:
   
 

close
loading

Talo&Koti 5/2012

 

Äänestä!

 

Mikä on mielestäsi kiinnostavin sisustustrendi juuri nyt?

Luonto versoo sisään
Merelliset sininen ja valkoinen
Koti klassiseen huvilatyyliin
Leikkisästi värikäs modernismi
 
 
 


Sisustusmatkalla meillä ja muualla

close
loading

close
loading

close
loading

 
 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet