Vapaa-ajankoti Näsijärven rannalla

11-02-24 13:23
Kodit |

Lontoossa asuva suomalaisperhe rakennutti itselleen vapaa-ajankodin Näsijärven rannalle Tampereelle. Vanhan puretun talon paikalle noussut huvila on hyvä esimerkki upeasta suomalaisesta arkkitehtuurista ja ekologisesti toteutetusta rakentamisesta.

nasijarvi


Ympäristöstä poimitut harmoniset sävyt, arkkitehtonisesti vahvat linjat sekä puu hallitsevana rakennusmateriaalina sulauttavat talon lempeästi osaksi maisemaa.
Paikalla sijaitsi alun perin perheen isän suvun kesänviettopaikka. Huonokuntoiseksi päässyt talo purettiin uudisrakennuksen tieltä. Samalle paikalle nousi hengittävä ja moderni koti, jossa voi viettää vapaa-aikaa ja levähtää ympäri vuoden.

 

Toimivat tilat


Eteisestä avautuu yhdellä silmäyksellä näkymä yhtenäiseen keittiö- ja oleskelutilaan. Keittiön ja olohuoneen lisäksi päärakennuksessa on makuuhuone, pesutilat sekä yhdistetty tekninen tila ja kodinhoitohuone. Talon käyttömukavuutta lisää kaksi erillisellä sisäänkäynnillä varustettua huonetta, joista pihanpuoleinen on sisustettu työtilaksi ja järvenpuoleinen vierashuoneeksi. Tällä ratkaisulla yövieraat saavat omaa tilaa ja yksityisyyttä.


Seinäpinnat levytettiin kauttaaltaan koivuvanereilla. Makuuhuoneisiin ja oleskeltutilaan asennettiin lehtikuusesta tehty lankkulattia, joka öljyvahattiin. Puupinnoille antaa oivan vastakohdan rosoinen ja aistillisen tunnelman luova luonnonkivilattia, jota voi ihastella keittiössä, eteisessä, kylpyhuoneessa sekä ulkona terassilla.


Aivan Näsijärven rannan tuntumaan rakennettiin sauna. Pihalla on myös varastorakennus liitereineen.

 

 

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan lehdessä Talo&Koti 3/2008.

 

kommenttia

 

Kirjoita kommentti

Otsikko:
Nimi:
   
 

close
loading

Talo&Koti 5/2012

 

Äänestä!

 

Mikä on mielestäsi kiinnostavin sisustustrendi juuri nyt?

Luonto versoo sisään
Merelliset sininen ja valkoinen
Koti klassiseen huvilatyyliin
Leikkisästi värikäs modernismi
 
 
 


Sisustusmatkalla meillä ja muualla

close
loading

close
loading

close
loading

 
 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet