Se iskee kuin tauti. Nyt se iski kesäloman viimeisellä viikolla. Keltaiset nuhjaantuneet keittiöntuolien päälliset suorastaan huusivat uudistamista. Seuraavaksi silmä hakeutuu samaisen keittiön tyhjyyttä täynnä olevalle hyllylle. Sisustuslehtinippu käteen ja ideoita kahmimaan. Eikä aikaakaan, kun olen jo kirpputorilla etsimässä sopivia purkkeja ja purnukoita hyllyä koristamaan.
Mökkivuosi alkaa heti uuden vuoden jälkeen päivien alkaessa pidentyä. Sisustuslehtien kauniit kuvat herättelevät ideoita mökkiuudistuksiin lähtien koko mökin peruskorjauksesta ja ulottuen verhojen vaihdon kautta uusiin kahvikuppeihin. Huussin vuotava katto tai keikkuva laituri eivät muistu mieleen kevättalven unelmoinnissa. Miten kaunis ja hieno mökistä tuleekaan!
Vanhat ikkunat pihavaraston nurkassa olivat vaivannet mieltäni jo pitkään. Monta kertaa kirosin niiden olemassaoloa, koska ne olivat aina tiellä ja pölyn peitossa. Olen luonteeltani keräilijä, joten jätän kaiken talteen pahan päivän varalle. Muistan kuulleeni jo isovanhempieni sanoneen, että kyllä aika tavaran kaupitsee, ja niin kävi tälläkin kertaa.
Aloitin männäsyksynä puutyökurssin. Piti saamani pihalle kaikenlaista tarpeellista. Menin, näin ja voitin kuin voitinkin pelkoni niitä härpättimiä kohtaan. Opin, että se yksi iso, jossa on vaarallisen näköinen pyörivä terä, on sirkkeli. Sitten on oikohöylä ja tasohöylä. Pylväsporakone, kuviosaha ja laikkahiomakone. Jösses! Ja kaikkien kanssa kaikkein tärkeintä on VAROA KÄSIÄ.
Vaimoni vanhemmat ostivat kuusikymmenluvun alussa kirkonkylästä rintamamiestalon. Taloon kuului anoppini iloksi suuri tontti. Taloa ympäröi näyttävä ja hyvin suunniteltu, koko kesän kukkiva värivyöhyke.
Alun yhtälö näytti huonolta: vannoutunut cityihminen ja omakotitalo, jossa pihaa oli vuosia hoidettu vain nurmikkoa leikkaamalla.
Kukkia, kynttilöitä ja kauniskantinen kirja – mitä muuta kylpyhuoneessa tarvitaan? No, pastellinsävyisiä tuoksusaippuoita, totta kai!
Valmistuessani nuorena naisena sairaanhoitajaksi valmistuin myös jättämään lapsuuskotini ja muutin työn perässä toiselle paikkakunnalle. Silloin sain naapurin vanhalta emännältä lahjaksi punaisen emaloidun padan, joka oli hieman ylimitoitettu silloiseen yhden hengen talouteeni, varsinkin kun söin yleensä sairaalan ruokalassa.
Asuntoni sisustuksen avainsanat syksyllä 2010 ovat Marilyn Monroe, James Dean ja tietenkin kaikkien rakastama Elvis Presley. Nämä tähdet loistavat kynttilänvalon täyttämässä huoneessa, jonka päävärit ovat musta, valkoinen ja punainen.
Lähde aikamatkalle kanssani. Matkaamme vuosikymmeniä taaksepäin, hyppäämme lapsen saappaisiin ja pieneen keittiöön, itse tehtyjen räsymattojen ja virkattujen pannulappujen maailmaan. Kuuletko kuinka käkikello, kiikkustuoli ja radio lähettävät ilmaan rytmejään? Ja siinä on hän, jota saavuimme tapaamaan. Saanko esitellä, Maailman parhaiden pannukakkujen tekijä, Isoäitini.
Minun olohuoneessani on sohva, sohvapöytä, pari nojatuolia, kirjahylly ja tv. Tylsää. Ja kun se sohva on vielä vaaleanruskea kuten muutkin kalusteet, kaikki seinät maalattu samalla maalarinvalkoisella ja samat verhot roikkuvat väsyneinä jo viidettä vuotta ikkunassa, niin onhan se tylsää, on!
Kesäkuun puolivälissä alkoi neljä viikkoa kestävä vahtimisoperaationi. Onneksi työmies kulki takakautta, joten en aina viitsinyt nousta edes katsomaan. Olen muuten 10-vuotias, iso, musta, sekarotuinen paimenkoira. Eli siellä missä perhe, siellä minäkin.
On kuuma ja paahteinen kesäpäivä. Vanhan puutalon keittiössä, jossa normaalisti tuoksuu leipä ja puuhellan uunissa paistettu lettipulla, tuoksuu tänään tuore maali.
Pilkullisia, ruudullisia, punaisia, keltaisia, retroja, hassuja, pieniä, isoja, kukikkaita, värikkäitä, hienostuneita... Niitä on vaikka minkälaisia, erilaisia purkkeja ja rasioita siis!
Sain mummoltani pienen käytetyn emalikattilan muuttaessani pois kotoa. Mummoni, riuska talousihminen, empi, kehtaako moista komukkaa edes antaa mukaan pojalle – sen verran kattilaparka oli jo saanut kokea. Minulle se kuitenkin jäi. Totuin keittämään kahvia käyttäen tätä kolhiintunutta punaista kattilaa ja pressopannua. Punainen kattilani on usein ensimmäinen esine, jota päivän aikana kosketan.
Katselen ympärilleni pienessä, pimeässä yksiössä. Vanhaa sohvanrähjäkettä, isän vanhoja nojatuoleja – ainoita muistojani perheestä – ja sänkyä, jonka ympäri mahtuu kävelemään vain sivuttain, vetämällä vatsaa sisään. Hyötyliikuntaa.
Me ollaan hamstereita kaikki (eli nurkkiin tahtoo kerääntyä erinäistä tavaraa). Osa ilmestyy jäädäkseen pysyvästi, osa on vain väliaikaissijoituksessa, ja osasta ei oikein tiedä, onko se tulossa vai menossa.
Koko omistamisen riemulla rakensin nuorena tyttönä omaa tilaani. Hyllyt täyttyivät kirjoista ja ruokareseptejä pullistelevista mapeista. Rakastin kauniita astioitani, joilla olisin kattanut suurperheelle aterian ja pyöräyttänyt perhejuhlatkin silloin tällöin. Nautin valkean sohvani pehmeydestä ja matkamuistoista lipaston päällä. Olin hyvää vauhtia kalustamassa kartanoa. Tutkimattomat tiet veivät kuitenkin nelihenkisen perheen elämään kolmiossa.
En käyttäisi sana pedantti. Kontrollifriikki voisi olla kuvaavampi. Jos ihmisen haaveena on, että saa huudella ”HU-HUU!” tyhjiin vaatehuoneisiin ja komeroihin, niin että kaiku vastaa, niin mielestäni siinä ei ole mitään vikaa.
Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet
Talo&Koti -lehteä julkaisee Forma Publishing Group Oy, joka on perustettu 1983. Se kuuluu ruotsalaiseen Forma Publishing Group Ab konserniin. Muita Forma Publishing Group Oy:n lehtiä Suomessa ovat Kotivinkki, Trendi, Kotivinkki Joulu ja Jouluherkut, Kotivinkki 101 ideaa ja Talo&Koti Nikkaroi.