Punaisen padan taika

11-02-23 16:08

Valmistuessani nuorena naisena sairaanhoitajaksi valmistuin myös jättämään lapsuuskotini ja muutin työn perässä toiselle paikkakunnalle. Silloin sain naapurin vanhalta emännältä lahjaksi punaisen emaloidun padan, joka oli hieman ylimitoitettu silloiseen yhden hengen talouteeni, varsinkin kun söin yleensä sairaalan ruokalassa.

Pata keikkui kuitenkin mukana muuttokuormissa kaikissa elämäni vaiheissa ja jostain kumman syystä on aina pelastunut kirpputori- tai kaatopaikkakuormasta, kun olen muuttanut tai tehnyt keittiöremonttia.
Tuosta padan lahjaksi saamisesta on aikaa neljäkymmentäkaksi vuotta. Enimmäkseen pata on saanut olla rauhassa kaapin perällä. Käytössä se on ollut hyvin satunnaisesti. Tänä paukkupakkasten talvena, jolloin varaavassa takassa on tullut poltettua tulia päivittäin, kaivoin padan esiin – ja mikä ihana ruuanlaiton hurma padan myötä kehkeytyikään.

Takan hiilien tummuttua laitan pataan lammasta, kasviksia, liemeksi vaikkapa punaviiniä ja kansi päälle. Muutama tunti, ja tuoksu saa veden herahtamaan kielelle. Lehdissä onkin ollut kiitettävästi pataruokareseptejä. Tänään tein possunkyljyksiä oluessa haudutettuina. Ei niitäkään käynyt moittiminen.

Padan hautuessa takan uumenissa on ollut aikaa muistella jo edesmennyttä padan lahjoittajaa, viisasta karjalaisnaista, joka ajatteli tulevaisuuteen – hän toivoi ja tiesikin padalle löytyvän vielä käyttöä.

Pata on ollut hyvää tekoa ja selvinnyt pienemmillä kolhuilla elämänsä vaiheista kuin omistajansa. Luulen sen ilahduttavan vielä useasti ympärilleen kerääntyviä ystäviäni tai vain minua ajatuksineni. Ollaan hyvää pataa ja nautitaan muhevista mauista ja talven pakkasista
Pirjo Kilpinen