Puutarha vastaan unelmavaimo
11-04-01 09:43
Alun yhtälö näytti huonolta: vannoutunut cityihminen ja omakotitalo, jossa pihaa oli vuosia hoidettu vain nurmikkoa leikkaamalla.
Halusin näyttää ja päteä uuden elämänkumppanini silmissä myös puutarhassa: enhän ollut ainoastaan korkokengissä heiluva uranainen vaan monipuolinen, kaiken osaava tehonainen. Oikea unelmavaimo kaikin tavoin. Muokkaisin pihasta upean puutarhan, josta siippani voisi olla ylpeä – ja minä myös.
Unelmavaimon puutarhaunelmat veivät monta vuotta, ja arjen rutiineissa unelmavaimokin hautautui jonnekin alun unelmien pumpuleihin. Unelmavaimo oppi, että kaikessa ei tarvitse päteä eikä kaikkea osata.
Puutarhanhoito opetti nöyryyttä ja reagointiherkkyyttä: nykyään vilauskin elämänlangasta eli karhunkierrosta saa minut kaivamaan Round-up-pullon esiin yhtä nopeasti kuin Western-elokuvan kaksintaistelukohtauksessa sankari aseensa.
Puutarhanhoitoon menee aikaa, se on likaista ja hikistä puuhaa. Siinä katkeavat kynnet ja tynkien alle jää aina multaa, vaikka kuinka olisi hanskat kädessä. Mutta se jokakeväinen ilo, kun pitkän talven jälkeen keväällä lumen alta paljastuvat ensimmäiset narsissinalut! Tai kun vuosia kitunut kärhö kukkii viikkoja, tai ystävältä saaduista siemenistä nousevat hehkuvan punaiset päivänkakkarat – niitä riemun tunteita ei ymmärrä kukaan muu kuin toinen puutarhaintoutunut. Murheet ja stressi kaikkoavat kukkapenkissä kyykistellessä, kasvun ihmettä seuratessa.
Se piha, jonka otin vastuulleni vuosia sitten, on muisto vain. Vuosien työ on tuonut tulosta, ja nyt piha kukkii keväästä myöhään syksyyn. Elämänlankakin on kukistettu, vihdoin. Monet murheet ja työhuolet on kaivettu syvälle hiekkamaahan, monet mielipahat nyhdetty ajatuksista pois rikkaruohojen ja voikukanjuurten mukana kompostiin.
Entinen citynainen kättelee palavereissa ahavoitunein käsin ja multaa lyhyiden kynsiensä alla, mutta rentona, hyväntuulisena ja itsevarmana.
Marsis