Luonnonkasveja omalle pihamaalle

12-05-30 11:50
Kauniit ja kestävät luonnonkasvit sopivat täydentämään pihan muuta kasvillisuutta. Monet niistä ovat mainioita kivikko- tai reunuskasveja. Omaan pihaan voi luoda myös sievän luonnonniityn.

Luonnonkasveja ovat Suomen luonnossa kasvavat alkuperäiset, luonnonvaraiset ja jalostamattomat lajit. Luonnonkasveiksi lasketaan myös muualta tulleita lajeja, jotka kuuluvat jonkin muun maan alkuperäiseen kasvillisuuteen. Usein niitä kasvatetaan meillä puutarhalajeina. Luonnosta löytyy myös koko joukko erilaisia villinä kasvavia, muualta peräisin olevia tulokaskasveja ja puutarhoista karanneita viljelykarkulaisia, jotka ovat levinneet osaksi luonnonkasvillisuutta.
Oikea kasvi oikeaan paikkaan
Luonnossa kasvit pärjäävät luonnon omilla eväillä ja ovat sopeutuneet kasvupaikkansa maaperään, oli se kuinka köyhää tai laihaa hyvänsä. Niinpä luonnonkasvit menestyvät puutarhassa vain, jos kasvuolosuhteet vastaavat niiden omia vaatimuksia. Ne eivät useinkaan viihdy rehevässä, runsaasti lannoitetussa puutarhamullassa vaan kaipaavat lajityypillistä ympäristöä.

Mistä hankin taimet?
Luonnonkasveja voi yrittää siirtää niiden luontaiselta kasvupaikalta omalle tontille, mikäli ne eivät ole rauhoitettuja tai muuten harvinaisia. Osittain rauhoitettuja kasveja saa siirtää ainoastaan silloin, kun ne ovat jäämässä rakennusten alle. Kasveja siirrettäessä on muutenkin syytä pitää mielessä, että niitä ei saa luvatta käydä hakemassa kenenkään maalta, vaan maanomistajalta pitää saada suostumus. Jokamiehenoikeus ei koske juurineen siirrettäviä kasveja.
Luonnonkasveja voi istuttaa joko taimina tai siemeninä puutarhakasvien joukkoon. Parhaita hankintapaikkoja ovat kuitenkin taimistot, joista monet myyvät luonnonkasvien taimia. Niiden siemeniä saa puutarhamyymälöistä.

Nurmikko pois, luonnonniitty tilalle?
Vanhan nurmikon voi korvata luonnonkukkaniityllä. Nurmi nostetaan juuripaakkuina ylös lapiolla ja talikolla ja kompostoidaan ylösalaisin käännettynä. Niityn alueelta poistetaan monivuotiset rikkaruohot, ja tilalle levitetään hiekka-multaseosta. Aluetta joutuu kesannoimaan rikkaruohojen tuhoamiseksi, ennen kuin tilalle voi kylvää niittykasveja, joita lisätään vaiheittain kesän mittaan. Niitä voi ostaa erilaisina kasvupaikan maaperän ja valo-olosuhteiden mukaisina valmiina sekoituksina, esimerkiksi hiekka- tai moreenimaalle tai lehtipuiden varjoon.

Luontoystävällinen ekoteko
Luonnonkasvien kasvattaminen omalla pihalla ei ole pelkästään ympäristön kaunistamista. Se lisää myös luonnon monimuotoisuutta eli biodiversiteettiä, joka on supistumassa hurjaa vauhtia esimerkiksi tehoviljelyn myötä. Luonnon monimuotoisuus on elämän ehto. Jokainen voi edistää sen toteutumista omalta osaltaan tekemällä sitä edistäviä kasvivalintoja.
Teksti: Anna-Maija Gruber // Kuvat: Pekka Ailio