Pihan ja puutarhan syystyöt valmistelevat uutta kevättä. Ahkerointi syksyllä kasvaa korkoa talven aikana ja helpottaa seuraavan kasvukauden alkua. Puutarhakin haluaa päästä ansaitulle talvilevolle.
Lumen sataessa maahan lasitettu parvekkeeni muuttuu romanttiseksi talvipuutarhaksi. Sen kunniaksi aiemmin olohuoneessa majaillut Maria jatkaa rukouksiaan pelargonian katveessa. Enkelin tinjamipuskasta taas saa makua jouluruokiinkin.
Ilmojen viiletessä ja puiden värittyessä keltaisiksi ja oransseiksi lasitetulla parvekkeella jatkuu kesä. Lämpö ei laske talvellakaan pakkaselle. Ilmasto on välimerellisen lauhkea. Kärhöt, laakeripuu ja yrtit viihtyvät täällä ympäri vuoden. Pelargonit avaavat viimeisiä väsyneitä kukkiaan vielä jouluna.
Peltikaton uusimisen yhteydessä omakotitalon toiseen kerrokseen rakennettiin parveke perheen kesäolohuoneeksi. Pitkulainen tila toimii päivisin lasten leikkipaikkana, iltaisin se muuttuu aikuisten keitaaksi.
Villin värikäs kattoterassiparveke on elämää sykkivä, etelämainen keidas merellisessä Espoossa. Täällä riittää kesää kahdeksan kuukautta vuodessa!
Espoolaisen rivitalon takapiha tuo kesäisin 40 neliötä lisätilaa kotiin. 80-luvulla kukoistuksensa nähnyt terassi laudoitettiin uudelleen ja ajan saatossa villiintynyt viheralue kohennettiin. Kauniisti asetellut kivet ja harkitut kukat yhdessä pensaiden kanssa muodostavat terassista turvallisen pesän, joka on suojassa ohikulkijoiden katseilta.
Keväällä parveke muuttuu valloittavaksi taimitarhaksi. Valoisassa ja viileässä taimista tulee vahvoja ja tanakoita. Kaikki kevään ihmeet eivät vaadi vaivannäköä – ne tulevat vaivihkaa ja kuin itsestään. Kurkista cottage garden -tyyliselle parvekkeelle ja ihastu!
Pitämällä hyvää huolta puutarhakalusteistasi ne kestävät vuodesta toiseen. Nyt on keväthuollon aika!
Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet
Unelmien Talo&Koti -lehteä julkaisee A-kustannus Oy, joka on perustettu 1983.A-kustannus on osa A-lehdet konsernia. Muita A-kustannus Oy:n lehtiä Suomessa ovat Kotivinkki, Trendi, Joululehti ja Jouluherkut.
Ilmoittajana löydät yhteystietomme täältä A-lehdet.fi/mediaopas
Löydät kaikki A-lehtien parhaat lehtitarjoukset täältä | A-kustannus Oy rekisteriseloste