Marraskuu on ensilumen ja joulun odotuksen aikaa. Kutsutaan ystävät itse valmistettujen ruokien ääreen, odotetaan illan hämärtymistä, sytytetään kynttilät ja nautitaan yhdessä.
Herkuttele suloisilla ruusukaaleilla! Pikkuiset kaalinkerät sisältävät runsaasti C-vitamiina, valkuaisaineita ja rautaa. Katso maukas resepti!
Rapujuhlien alkukeitto syntyy kotimaisista herkuista, kanttarelleista.
Kauniin kesäpäivän herkkuruuat voi valmistaa jo edellisenä iltana, kun aurinko ei porota kuumasti. Viime hetkellä sekoitetaan vain salaatti ja kannetaan astiat ja herkut puutarhaan. Lue ohjeet, valmista ja nauti!
Tämä ihanuus sopii syötäväksi riisin kanssa lämpimänä tai kylmänä esimerkiksi eväsleipien täytteenä. Helppoa ja hyvää koko perheelle!
Ihana kesäherkku kotipihan tai torin vadelmista ja suklaasta, nam!
Nämä tomaattipiiarakat voit tehdä joko vuokaan tai pieniksi eväspiirakoiksi. Maukasta myös kylmänä!
Rakuunaviinietikka sopii salaatinkastikkeisiin tai siitä voi kiehauttaa kuutioitujen salottisipulien kanssa kastiketta.
Ilma pääsee kiertämään yrttien ympärillä, kun ne ripustetaan kuivumaan. Ripusta kuivausnarulle myös muutama suikale vahaamatonta appelsiinin- tai sitruunankuorta. Sitrusten maku sopii kuivattujen yrttien makuun ruokaa laitettaessa.
Kutsu ystävät kylään ja tarjoile glögin kera suolapaloina piparista ja homejuustosta valmistettuja piparitikkuja.
Salaatin tekemiseen tarvitset erilaisia salaatteja: esimerkiksi rucolaa, lollo rossoa, jääsalaattia, sekä kypsiä tomaatteja.
Intialainen leipäherkku syntyy kotona käden kääntessä.
Helppo kesäinen jälkiruoka maistuu kaikenikäisille syöjille.
Raikas kurkkujuoma piristää!
Kesäinen marjasmoothie maistuu myös aamiaisella.
Tämän piirakan kanssa maistuu myös jäätelö tai vanilijakastike.
Lämmin soseutettu keitto on helppo hörppiä termospullon kannesta, ja jälkiruoaksi siemaistaan vielä kuumaa juomaa. Keiton ja juoman kavereiksi sopivat nopeasti valmistuvat pakastesämpylät ja -pullat. Evästelyn jälkeen ei muuta kuin luistimet takaisin jalkaan ja menoksi!
Tee arjesta juhlaa hyvällä, helpolla aterialla ja kauniilla kattauksella.
Mansikanmakuisella kuplivalla nostetaan malja kesälle.
Uuden sadon potut pilkotaan ruokaisaksi salaatiksi.
Ohuen ohuet prosciuttoviipaleet maistuvat raikkaan parsasalaatin kanssa.
Kyproslaisten kansallisjuusto halloumi maistuu lämpimänä värikkäässä salaatissa.
Kesän ensimmäisen mansikkakakun kruunaavat sitruunamarenki ja runsas keko tuoreita marjoja!
Tee syksyn sienisadosta ihana herkku. Jos et ole päässyt sienimetsään, kaupan pakastesienistäkin tulee kelpo piirakka.
Talo&Kodin keväisellä puutarhakurssilla Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Ranta ilahdutti kurssilaisia yrttiresepteillään. Tässä ohjeet kaikkien iloksi!
Helsinkiläinen Nina kattaa mökkivieraille pöydän puutarhaan. Tarjolla on ruokaisia muffinsseja ja vadelma-raparperipiirakkaa.
Raumalainen Johanna Närvä tarjoaa kesämökillään saunaillan päätteeksi saaristolaisleipää ja omenakakkua perheelleen sekä ystävilleen.
Herkuttele syysillan viimeisissä grillijuhlissa maukkailla vartailla!
Syksyn kylmenevillä keleillä maistuu sopivasti tulinen lihapata. Intialaishenkiseksi katettu pöytä houkuttelee uudenlaisiin makuihin, joissa suomalaisuus ja intialaisuus yhdistyvät. Herkullinen maalaisleipä ja valkosipuli-yrttivoi kruunaavat aterian.
Anna voin pehmetä jonkin aikaa huoneenlämmössä. Purista valkosipulinkynnet ja pilko korianterit. Sekoita ne voihin.
Tähän leipään voit vaihtaa simenet oman maun mukaan.
Kuusi on koristeltu, valosarjat viritetty ja koti koristeltu – pian päästään maistamaan piparikuusta ja punaista glögiä. Glögi tarjotaan vanhoista venäläisistä teelaseista. Vanha termoskannu on kirpparilöytö ja messinkitarjotin Aarteita & Antiikkia -liikkeestä.
Kahvikuppi kertoo usein omistajansa tarinan. Ennen vanhaan oli tavallista, että jokaisella oli oma vakituinen kuppinsa, johon oli kirjoitettu käyttäjän nimi siroin kirjaimin. Arki- ja juhlakupit olivat erikseen.
Herkuttele simpukkasopalla! Lämmin keitto on täyttävää arkiruokaa, ja lirauksella viiniä se muuttuu juhlavaksi vierasherkuksi.
Lämmin suolapala kruunaa leppoisan vapaaillan. Ja aina parempi, jos koko ilta ei mene sen tekemiseen! Tämän paahtoleipävuoan valmisteluun menee viitisen minuuttia, paistamiseen 10–15 minuuttia ja vielä tovi vetäytymiseen.
Mascarponevaahdolla kuorrutetut raparperimuffinssit ovat kesäinen herkku. Niillä on ihana herkutella vaikka piknikillä.
Kesäkeittiön herkkua on itse savustettu kala.
Leivo ihanan maukas omppukakku. Nyt se on helppoa kuin leikki!
Sara La Fountainin uutta Passion for Food -keittokirjaa edelsi neljän vuoden intohimoinen ja ihana kokkaus-, kattaus- ja kirjoitusurakka. Teos on ulkoasuaan myöten Saran suunnittelema, ja se etenee letkeästi vuodenajasta toiseen. Tässä maistiaisina voileipäkakun ohje.
Eränkäynti- ja kalastusnautinnosta on puolet pois, jos ei itse taida valmistaa saaliistaan herkullista ateriaa, tuumaavat tuoreen Erämiehen herkut -kirjan tekijät Yrjö Hannula ja Riitta Pojanluoma. Haukimurekkeen ja appelsiinisorsan ohjeilla pääset hyvään alkuun!
Talo&Koti -lehteä julkaisee Forma Publishing Group Oy, joka on perustettu 1983. Se kuuluu ruotsalaiseen Forma Publishing Group Ab konserniin. Muita Forma Publishing Group Oy:n lehtiä Suomessa ovat Kotivinkki, Trendi, Kotivinkki Joulu ja Jouluherkut, Kotivinkki 101 ideaa ja Talo&Koti Nikkaroi.