Kalan savustaminen

10-10-28 12:56
close
loading

 

Kesäkeittiön herkkua on itse savustettu kala.


TEE NÄIN

 

  • Kaikkia kaloja voi savustaa, parhaiten kuitenkin rasvaisia. Varmista, että kala on tuoretta. Tuoreen kalan tunnusmerkit ovat kirkkaat silmät, tummanpunaiset kidukset ja raikas tuoksu.
  • Ennen kuin ryhdyt savustamaan, perkaa ja suolaa kala. Suomut ja evät voivat jäädä. Käytä karkeaa merisuolaa noin desilitra kiloa kohti. Laita suolaa myös kalan vatsaonteloon. Pienille kaloille riittää vähemmän suolaa, isoille ja paksuille kaloille sitä tarvitaan enemmän. Anna kalan suolautua pari tuntia kylmässä.
  • Nosta kala esille, poista ylimääräinen suola ja kuivaa kala esimerkiksi talouspaperilla.
  • Laita savustuslaatikon pohjalle leppälastuja tai kaupasta saatavaa leppäpurua. Jotkut lisäävät joukkoon pari katajanoksaa, toiset hiukan kuivia olkia. Niillä voit säädellä kalan makua. Kauniin värin kalaan saat laittamalla savustuslaatikon pohjalle pari sokeripalaa.
  • Nosta kala savustuslaatikon ritilälle. Ritilän alle kannattaa laittaa tippapelti, jolle kalasta valuu nestettä kypsymisen aikana. Näin savustuslaatikko pysyy siistimpänä.
  • Sulje laatikko ja aseta se avotulelle esimerkiksi tiiliskivien varaan. Pidä tuli kohtuullisena. Laske savustusaika siitä hetkestä, jolloin kannen alta alkaa nousta savua. Savustuminen kestää 10–20 minuuttia kalan koosta ja määrästä riippuen. Kypsästä kalasta evät irtoavat helposti.
  • Anna kalan levätä pari minuuttia ennen tarjoamista.

 

Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Talo&Kodissa 7/2010.

 

kommenttia

 

Kirjoita kommentti

Otsikko:
Nimi:
   
 
 
 

Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet