Nyt on trendikästä ommella irtopäällinen myös kokonaan verhoiltuun tuoliin. Näin saadaan pienellä vaivalla uutta ilmettä sisustukseen vaihtamalla vaikkapa erilaiset irtohuput kesäksi ja talveksi. Käsinojattomien tuolien huputtaminen onnistuu aloittelijaltakin. Innostu ja tee itse!
Kaipaako kotisi väriä ja lämpöä? Teet yhdessä illassa tämän helpon myssyvarjostimen keittiösi iloksi. Neule on sitä paitse nyt ajankohtainen myös sisustuksessa.
Ompele puutarhasankoon pussikko, jossa tärkeimmät työvälineet kulkevat kätevästi mukana. Taskut napataan vanhoista farkuista. Vahakangas pysyy siistinä käytössä.
Sohvatyynyt syntyvät nopeammin kuin uskotkaan. Kurkkaa helppo ohjeemme ja uudista olohuoneesi ilme kerralla.
Virkatut säilytyskorit ovat nyt pop. Minimalisti pitäytyy valkoisessa ja mustassa, boheemi sisustaja puolestaan iloittelee väreillä. Innostu ja virkkaa oma korisi ontelokuteesta käden käänteessä!
Sulostuta pöydän pyyhkimistä virkatulla rievulla. Bambulankainen rätti kuivuu nopeasti ja pysyy raikkaana, kun huuhtelet sen aina viimeiseksi kylmällä vedellä.
Rapsuta uusien perunoiden hento kuori neulotulla kintaalla. Sopivan karkean neulepinnan saat kolminkertaisesta kalalangasta. Samalla ohjeella voit tehdä myös ihanan selänpesimen.
Valoa, vettä ja vähän multaa, siinä eväät yrtinkasvatukseen. Korjaat satoa yrttiruukuistasi koko kesän, kun istutat yrtit multataskuihin ja ripustat pussikon valoisaan paikkaan.
Kovetetut pitsit ja lasikristallit pujotetaan ohueen hopealankaan. Pienet lumitähdet on virkattu puuvillalangalla ja kovetettu Paverpolilla.
Sain isotädiltä pinon vanhoja, kauniita, pitsireunaisia lakanoita. Lakanat ovat kuitenkin vanhanajan peittolakanoita, joille ei sellaisenaan löydy käyttöä. Aluslakanoiksi ne ovat liian pieniä ja hapertuneita, ja tuntuisi kurjalta sulloa ne kaapin perukoille unohtumaan.
Diagnoosi: Kotimme kuisti on ankea ja karu. Lisäksi naapureilla on suora näkymä kuistillemme, joten omaa rauhaa siinä ei juuri ole. Rahaa uudistamiseen on vain vähän, joten kekseliäisyyttä vaaditaan.
Aamuista tulee hyväntuulisia, kun kengät, kassit ja avaimet löytyvät omilta paikoiltaan. Pienet ideat ja kauniit tavarat piristävät mieltä myös kotiin tultaessa.
Raikasta pitsit värjäämällä ja ompele niistä romanttiset tekstiilit makuuhuoneeseen.
Työohjeet kehyksiin ja kenkälaatikkoon. Näillä helpoilla työohjeilla saat kehyksistä ja kenkälaatikoista ilmeikkäitä – kappaleen risoista lempifarkuistasi hauskasti talteen.
Mitä ystäväsi ja muut käyttäjät ovat suositelleet
Unelmien Talo&Koti -lehteä julkaisee A-kustannus Oy, joka on perustettu 1983. A-kustannus on osa A-lehdet konsernia. Muita A-kustannus Oy:n lehtiä Suomessa ovat Kotivinkki,Trendi, Kotivinkki Joulu ja Jouluherkut.